Lasten Suusta kuultua - lasten parhaat lausahdukset

LastenSuusta.com on hyvän mielen sivusto, johon on koottu lasten hauskoja ajatuksia ja lausahduksia. Itse emme näitä keksi, vaan tarvitsemme tähän lukijoidemme apua. Ikuista oman lapsesi tai lapsenlapsesi parhaat sutkautukset ja jaa ne muidenkin iloittaviksi! Tästä pääset lomakkeelle lähettämään lasten hauskoja sitaatteja.

Julia, 2v.

Papalla oli tapana piirtää 2-vuotiaalle Julialle rekka-autoja. Kerran piirtelin tytön kanssa, ja hän pyysi myös minua piirtämään rekka-auton, johon vastasin, etten osaa. Tyttö katsoi minua hämmästyneenä ja sanoi: ”No, piirrä pallo”. Mummi.

Mummi

Vajaa 4 vuotias Hilma tuli Mummille yökylään. Kerroin että lähdetään aamulla Rimpsalle – kyseli mikä se on ei ollut ikinä kuullutkaan sanaa. Kerroin Torilla käydään ym. kivaa, ja niin tehtiin. Myöhemmin oli innoissaan kertonut tätilleni ”oltiin käyty Virtsalla” 🤣 siellä ne oli päivän ihmetelleet sitä ennen ku soittivat ja asija selvisi.

Iita, 8v.

– ”Onko pappa kaveri?”– ”Ei tietenkään – kaveri on sellainen joka on välillä kiva ja välillä ärsyttää.”

Nitrot

Olimme neljävuotiaan lapsenlapseni kanssa ostoksilla. Olimme kassajonossa, kun tyttö tokaisi isolla äänellä: ”Voi herrajumala, muistiks´ sä mummu ottaa nitron?” On ihanaa, kun joku huolehtii.

Countrya

Ajelin Arvon 4V kanssa autolla Matinkylästä Lauttasaareen. Radiosta tuli musiikkia.  Arvo kysyi mitä musiikkia se on? Vastasin Countrya johon Arvo latasi: ”Joo tää on sitä Amerikkalaista maalaismusiikkia”!!

Nakkikeittoa

Arttu, 3v.Aaro 6v purnasi ruokapöydässä, ettei pidä nakkikeitosta. Arttu 3v yhtyi veljensä puheeseen: -”No, tällaista litkua taas tehtiin, vaikka minä sitä kyllä yritin sanoa.”

Kalle, 8v.

Lievästi kehitysvammainen poikani Kalle sai elokuussa pikkuveljen. Kun hän katsoi muutaman viikon vanhan vauvan kakkavaipan vaihtoa, hän ihmetteli, että ”Miten vauva voi kakata, vaikka se ei syö mitään, juo vain maitoa”.

Kimi 8v

Äiti, eikö niin, että pikkuveli on ikäänkuin ritari ja minä olen sen kilpi joka suojelee sitä.

Pikkuveljelle nimi?

Mietimme porukalla poikavauvalle nimeä. Vauvan sisaruksiltakin tuli ehdotukset. Eeva 5v:n ehdotus: Kaapo. Aleks 4v:n ehdotus: Petturi!

Vauva vatsassa

kerroin pojalleni 3v. että minulla on vauva vatsassa… poikani katsoi kauhistuneena ja kysyi: ”ootko sä syöny sen?”

Opettaja

Eetun (3v) isä oli koulussa opettajan sijaisena. Aamulla isän lähdettyä töihin Eetu totesi: ”Sinne se isä meni opetuslasten kanssa opiskeleen.” – Eetu 3v

Veera 7v

Veera: ”Äiti, siun pitäisi pitää perhe onnellisena”. Mie ”enkö sitten pidä?”. Veera: ”No näätkö täällä kasa päin herkkuja ja siistin kodin?”. Mie: ”ööö…en herkkuja, eikä täällä niin likaista ole? Eikö miulla saa olla vapaapäiviä?”. Veera: ”Lepää kun nukut, imuri päälle ja herkkuja kehiin”.

Kipikipikengät

Tyttö katseli kun äiti laittoi huulipunaa ja korkokengät jalkaansa, kun lähti iskän kanssa illanviettoon. Tuumasi sitten: ”Äiti laittoi punaa huuliin ja kipikipikengät jalkaansa”.

Pusuja

Perhe oli viemässä äitiä töihin aamulla, ja kiire kun oli, äiti sanoi lapsille: ”Äiti ei nyt ehdi antaa teille pusuja, mutta lentosuukot kyllä!” 4,5 -vuotias Nelli-tyttö tomerana siihen: ”Äiti, kyllä sun pitää ainakin isiä pussata, kun olet kerran sen rakas vaimo!”

Vauva vatsassa

kerroin pojalleni 3v. että minulla on vauva vatsassa… poikani katsoi kauhistuneena ja kysyi: ”ootko sä syöny sen?”

Meeri, 2v.

Noin kaksi vuotias tyttäreni halasi minua kovasti ja sanoen ”Minä rakastan sinua. Älä luota minuun”.

Pusuja

Perhe oli viemässä äitiä töihin aamulla, ja kiire kun oli, äiti sanoi lapsille: ”Äiti ei nyt ehdi antaa teille pusuja, mutta lentosuukot kyllä!” 4,5 -vuotias Nelli-tyttö tomerana siihen: ”Äiti, kyllä sun pitää ainakin isiä pussata, kun olet kerran sen rakas vaimo!”

Suvi, 6v.

Suvi oli tarhassa ja siellä lapset olivat alkaneet puhua pussaamisesta. Kaikki olivat vuorotelleen kertoneet, ettei heillä pussata. Suvi oli ollut hiljaa, mutta viimein sanonut kovalla äänellä:Meillä pussataan ja meillä pussataan kaikkia vieraitakin.

Naimisiin

”Äiti mä en koskaan mene naimisiin kun siellä joutuu olemaan yötä!” – Eikka 4v.

Rosvovaimo

Nooa 5v: Kun musta tulee iso, niin menen naimisiin rosvon kanssa. Isi: Aijaa, miksi? Nooa: No sitten kun se joutuu vankilaan, niin mää saan olla ihan rauhassa.